torstai 6. helmikuuta 2014

It´s All About Crocheting

 
Eli virkkuukoukku on heilunut edelleen ja tuttiketjuja on syntynyt tällä kertaa.
Näitä voisi tehdä vaikka kuinka! Ja monen värisinä - mutta taitavat nämä + yksi vanhempi nyt riittää meän vauvalle.
Ei kellään olis kiinnostusta/tarvetta? :)
Ihan yksinkertaisesti ketjusilmukoita ja pylväitä virkkaamalla. Valkoinen on tehty kiinteillä silmukoilla :)
Koristeiksi etsin nappipussukasta muutamia nappeja.
Valkoisen pupunapin olen muovaillut Cernit-massasta joskus vuosia sitten (jo ennen lapsia) - ja vihdoin löytyi tällekin paikka.
(Tein silloin aikoinaan kolme eläinnappia - ihan kokeilumielessä. Nallenappi esiintyi tässä postauksessa, pupu löysi nyt itsensä tuttiketjuun, joten kettu olisi vielä jäljellä paikkaansa etsimässä.)
Kiinnitysnipsuina näissä ketjuissa olen käyttänyt talomme vanhojen verhotankojen klipsuja.
Ihan vastaavia löytyy (eri väreissä) verhotankoja yms. myyvistä marketeista muutaman euron hintaan pussillinen.
Virkkaushuumassa sai pikku-K:n kummitädiltä ja -sedältä saama pupukin ylleen slipoverin :)
 Jos ei ole tällä 3,5kk ikäisellä mallillamme suussa tutti, niin sitten sinne menee nyrkki :D
Mukavaa perjantaita
&
viikonlopun alkua!


***
Muutakin olen kyllä virkkaillut, mutta niistä ehkä joskus myöhemmin.
Koitan nyt taas väliin saada jotain muutakin tänne blogiin :D
P.S. Hyviä virkkausideoita otetaan vastaan!

20 kommenttia:

  1. Voi kuinka hienoja tuttiketjuja!!! Pitää ehkä meidänkin tutin syöjälle yksi tuollainen tehdä :) ja ihanan paidankin olet tehnyt. Kiitos mahtavista vinkeistä!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihanat!!! Niin suloiset olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja tuttiketjuja kyllä, ja tuo pupun paita on niiiin ihana!!! :-D
    Ja on muuten mahtavat hiukset teidän
    pikkuisella <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja kauniita kuvia muutenkin :)

    VastaaPoista
  5. Vitsi kuin kiva! Just tuskailin kun ostetussa tuttinauhassa on vääränlainen kiinnityssysteemi tutin päässä. Mut tuollaisen voisin yrittää tehdä.. Ja ihana tukka lapsosella, aivan samanlainen (yhtä tumma ja paksu) kuin meidän esikoisella oli! Tällä toisella on vähän harvempi ja vaaleampi.. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Menin niin sekaisin noista pikku-K:n kuvista, etten muista enää, mitä piti sanoa. Aivan ihanaihana pikkuinen siellä <3 Nuo silmät ja miten pitkät hiukset! Niin suloinen!

    VastaaPoista
  7. Heeeei. Mä haluaisin tuollaisia!! Miehen siskolle syntyy ihan juuri vauva ja eräs ystäväni jakaantuu kesällä kaksin kappalein. Tämä olisikin ihana lisä lahjaan. Teetkö, myytkö, joohan?

    VastaaPoista
  8. Kääks, miten paljon kommentteja! ISO kiitos TEILLE ihanille! <3

    Laura - Heinässä heiluvassa: Ehdottomasti! Kiva, että sain inspiroitua. Tämmöiset kommentit ovat ihan parasta! Kiitos :)

    Jenni/Juhlahuuma: Kiitos ihana! ♥

    Minna Hyrkäs: Hih, kiitos! Nämä meän pojat varsinki ovat olleet tämmöisiä peikkoja :D

    Elli: Kiiiiiitos kaunis ♥

    Katri: Jee! :) Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan. Nämä on niin simppeleitä ja kauniimpia kuin kaupan :D Tuttipään kiinnityslenkki menee kahdenlaisiin tutteihin - sekä näihin uudempiin että niihin vanhempiin, joissa se "kahva".
    Ja hiuksista: ruskeat ovat vielä, mutta kovasti ovat vaalenemaan päin kun juurikasvua tutkailee :D Tuleekohan tästä se meän blondi? :D

    Jane: Ihana! Ihan tuli kyynel silmäkulmaan kauniista sanoistasi ♥

    Hanna-Riikka: No ehdottomasti teen! Kuinka monta ja mitä värejä? Pistäpä mulle mailia lumivalkeaa(at)gmail.com. JOOOOO! Pus!

    VastaaPoista
  9. Niiin söpöjä taas kerran nämä sun virkkailut <3!! Ja voi tuota pikkusta tutteineen ja nyrkkeineen, mahtava letti <3!

    VastaaPoista
  10. ♥ voi suloinen ihanuus!
    Ennen kaikkea pikku-K, mutta toki myös tuttiketjut ja pupusen liivi. :)
    Varo vaan, me ollaan kohta teän oven takana, pakko päästä jo livenä näkemään teitä ! :D (no, eiköhän me saada treffitkin sovittua ettei ihan yllättäen pölähdetä kylään kuitenkaan)

    Mukavaa viikonloppua teille! ♥

    VastaaPoista
  11. Äiti/Mummo on taas ihan onnesta ja ylpeydestä soikeana <3

    VastaaPoista
  12. Miten kauniit tuttinauhat <3 ja söpö pikkuinen. Jään seuraamaan blogiasi :)

    VastaaPoista
  13. Sanna- Snow white dreams: Kiitos ♥

    Maarit: Hih!! Kiitos kaunis ♥

    Marielisa: Kiitos ystäväiseni! Ja JOOOOO, koska nähdään?? :D

    Äiti/Mummo: Hih, ♥

    Jenna / with all my love: Kiitos Jenna! Tervetuloa mukaan :)

    VastaaPoista
  14. Ihanat! Tosi kiva idea! Kopsaan!
    Mun aikomus oli hurauttaa ommella tuttiketjut, mut virkkaamalla vois ollakin kivempi tehdä! Oon muutamia sellaisia lapaspidikkeitä talettanut ja aatellut niistä ottaa klipsuttimet.

    Kivaa alkanutta viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  15. tähtihetkiä -k-: Kiitos! Näistä tuli kyllä kivoja, vaikka itse sanonkin :D Ja ehdottomasti myös sinunkaltaisesi himovirkkaajan on melkeinpa pakko nämä tehdä virkaten :) Sellaisia "normi"klipsejä itsekin enempi suosittelen, mutta sellaisia en ole löytänyt, joten mielikuvitus piti panna koetukselle :D

    VastaaPoista
  16. Voi että, onpa kauniita tuttiketjuja! Voiko enää ihanampia ollakaan♥

    Ja mikä pikkuinen, niin suloinen♥♥♥

    VastaaPoista
  17. Viivi / Valkoinen Soihtu: Kiitos kauniista sanoistasi ♥♥♥

    VastaaPoista
  18. Ihana slipari pupulla. Olet taitava ja luova.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.